torstai 29. syyskuuta 2011


Innostuin kasvien seassa pyöriessäni ostamaan muutaman viherkasvin tänne meidän asuntoon tuomaan vähän eloa. Oltiin poikaystäväni kanssa taas vaihteeksi kiertelemässä Kodin Ykkösessä ja päätettiin etsiä molempien  makuun sopivia kasveja. Halusin ostaa myös erilaisia kiviä ja hiekkoja, joilla voisin koristella ostamani kukkaruukut ja tehdä kivoja asetelmia. En oo ennen tajunnutkaan kuinka kivaa puuhaa tollanen kukka-asetelmienkin tekeminen voi olla. Koristeena voi käyttää ihan mitä vaan ja vaan mielikuvitus on rajana. Asetelmaan kannattaa valita kasvitkin sen mukaan, mikä sopii sisustukseen ja omia lempi kukkiakin kannattaa käyttää. Tuun varmasti tulevaisuudessa tekemään vielä enemmän näitä, koska innostuin tästä niin kovasti!

Mitä pidätte?






Ostin tähän viimeiseen asetelmaan tollasen minikokoisen liitutaulunkin koristeeksi. Löysin kaupassa pyöriessäni myös nämä kivat purnukat ja tämän siihdin.


maanantai 19. syyskuuta 2011

Hiljaiseloa

En ole kirjoitellut tänne pitkään aikaan ja moni onkin varmasti ajatellut, ettei mulla ole tänne enää oikein mitään kirjoiteltavaa. On mulla vaikka kuinka paljon, mutta on vaikeeta hahmottaa aina, että kumpaan blogiini teksti sopisi paremmin. Oululaisuudesta on tullut jo osa arkea ja alan tuntea itseni jo kotoisaksi täällä.
Aloitin tänään vuoden loppuun kestävän työharjoittelun Oulun kaupungin sairaalalla, joten oon saanut muutakin puuhaa kuin kotona istumisen. Oon niin onnellinen kun enää ei tarvitse puunata vain lattioita kotona vaan pääsee touhuamaan jotani mielenkiintoisempaa.
Huomasin tuota harjoittelupaikkaa hakiessani, että moni paikka olisi valmis ottamaan nuoria harjoitteluun.Tietysti "ilmainen" työvoima kelpaa kaikille.
Tänään sain työvaatteet ja opettelin toisen harjoittelijan mukana ruokailua ja kahvittelua. Kyse ei siis ole meiden syömisestä ja kahvittelusta, vaan jaettiin potilaille ruokaa ja kahvia. Siten pääsin vähän näkemään millaisia potilaita osastollamme on ja miten heidän kanssaan toimitaan.
Tästä harjottelusta on ihan hirveesti hyötyä ajatellen tulevaisuuden opiskelua. Näin pääsee näkemään jo ennen opiskelijaksi pääsemistä mitä kaikkea hoitoala käsittääkään.
Tässä olisi mun hieno työasustus, näköjään käsienpesustakin lentänyt jo vettä paidalle. Käsiä pitääkin muistaa pestä usein, ettei sairaalan pöpöt tartu.

torstai 8. syyskuuta 2011

Viimein odotus palkitaan

Kiitos hirveesti kommenteistanne, joissa ootte yrittäneet auttaa mua löytämään töitä tai muuten auttaneet keksimään mitä elämälläni tekisin.Yhden erityisen kommentin ansiosta elämäni sai uuden käänteen parempaan.
Kiitos Bella's Blogiini kirjoittaneen Meikun, joka linkitti minulle sivuston jonka kautta löysin itselleni mieluisan työharjoittelupaikan!Oon todella kiitollinen, koska en jostain syystä itse ollut tälle kyseiselle sivulle koskaan eksynyt.Mun on yleensäkin hirveen vaikea löytää täältä netistä yhtään mitään.Täällä vaan on ihan liikaa kaikkea ja ehkä mä oon myös vähän laiska tonkimaan täältä mitään.Olis helpompaa jos löytäisit heti vaan hakemasi jutun ilman, että täytyy kuluttaa koko päivä tiedon hankkimiseen.
Eli sain tosiaan harjoittelupaikan, jonka uskon olevan itselleni sopivin ja mieluisin.Pääsin sairaalalle harjoitteluun!
Työnkuvaani kuuluu mm. potilasten virkistystoiminta ja ulkoilutusta, hoitotyöhön tutustumista ja perehtymistä ja yleensäkin kaikinpuolinen avustaminen eri osastoilla.
Oon innoissani enkä millään jaksaisi odottaa ensi viikkoon, jolloin käyn sairaalalla vähän kiertelemässä ja tutustumassa.
Kaikki, jotka on lukeneet mun molempia blogeja tietävät kuinka yksin oon ollut täällä, kun en ole ketään tuntenut ja kaiken on joutunut aloittamaan puhtaalta pöydältä.Ensin se tuntui houkuttelevalta ajatukselta, että pääsee aloittamaan tavallaan ihan alusta.Nyt kuitenkin kuukausi muuton jälkeen ajatukset on hiukan muuttuneet.Yksinäisyyden määrä on ollut monesti aivan valtava ja olenkin ollut tosi surullinen ja masentunut.
Tiedän nyt moni ajattelee, että itsepä tänne halusin ja tiesin mihin ryhdyn.En kuitenkaan missään vaiheessa ajatellut työn saamisen olevan näin vaikeaa.Ystäviähän saa vain verkostoitumalla työpaikalla tai koulussa.
En ole kaupungille viitsinyt kyltin kanssa kavereita lähteä hakemaan.
Tämä työharjoittelupaikka onkin mulle suuri juttu, sillä sen avulla tutustun uusiin ihmisiin ja pääsen tekemään työtä kotona istumisen sijaan.Toivon, että tämä uusi työkokemus tuo mukanaan paljon hyvää mieltä ja iloa, jotta unohdan ikinä olleeni surullinen.



        Kiitos vielä hirveästi teidän antamasta avusta ja kannustuksesta!

maanantai 29. elokuuta 2011

Laundry day


Taas ollaan ostettu paljon kaikkea ihanaa, mutta en ole vaan ehtinyt tänne kirjoitella tai laittaa kuvia.
Meillä ei tosiaan ole pyykkikonetta, joten pyykit pestään alakerran pesutuvassa.Mulle olikin ihan uutta opetella käyttämään niin isoa pesukonetta ja muutenkin unohdan varata meille vuoron tosi usein.Onneksi meidän pesutuvalla ei ole hirveä tungos ja monesti oon saanut otettua heti samantien vuoron kun olen pesutuvalle raahautunut.Me myös ainakin toistaiseksi kuivataan vaatteet pesutuvan kuivaushuoneessa.Kaverini ei ollut uskoa tätä, sillä se ei ole uskaltanut pyykkejään jättää yleiseen tilaan.Kyllä muakin vähän mietitytti, mutta nyt tällä hetkellä ei ole muuta mahdollisuutta.Aiankaan vielä en ole huomannut, että osa vaatteistani puuttuisi.
Pesutupa on mun mielestä hyvä keksintö!Ei tarvitse ostaa kallista pesukonetta joka vie hirveästi tilaa muutenkin pienestä pesuhuoneesta.Meidän talossa pesutuvan käyttömaksu on noin yhden euron, joten ei siihen paljoa rahaa mene kun ei meillä kahdella paljoa pyykättävää tule.
Lähdettiin ostamaan pyykkikoreja, jotka sopisivat hyvin osaksi sisustusta niin ettei niitä tarvitsisi piilottaa vaatehuoneeseen.Onnistuimme löytämään nämä sopivat yksilöt 50% alennuksesta Kodin Ykkösestä.


Pyörähdettiin samalla Jyskissä, josta löytyi tämä ihana hyllykkö johon laitoin väliaikaiseseti kaikki purkkini ja hajuveteni.Poikaystäväni ei hirveästi innostunut purnukoitteni säilytyspaikasta, joten täytynee pian keksiä parempi paikka niille.Olisi kuitenkin kätevää, jos hiuslakat ja muut mömmöt olisivat kädenulottuvilla eivätkä piilossa kaapin perällä.Hintaa hyllyllä oli n.60e




perjantai 19. elokuuta 2011

Unelmien matto haussa

Oon aina halunnut beigen karvamaton, koska meillä on kotona sellainen ollut ja se tuntuu niin ihanalta jalkojen alla.On kiva kun voi kävellä paljain jaloin ja jalkojen alla tuntuu pehmeä karva.
Käytiin poikaystäväni kanssa monessa eri kaupassa katselemassa mattoja ja etsittiin tietysti halvinta.
Päädyttiin K rautaan, josta ostettiin kaksi erillistä mattoa hintaan 79.90e/kpl.



K raudasta löytyi myös:




Tänään on ollut ohjelmassa vaatehuoneen raivausta ja järjestelyä.Meillä tosiaan on vaatehuone, joka on ollut nyt muutosta asti täynnä pahvilaatikoita joita ei olla saatu vielä purettua.Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja raahasin itseni tonne sekasotkun keskelle.En ole tajunnutkaan kuinka paljon mulla on vaatteita ja muuta roinaa.Laitan tänne kuviakin kunhan saan tuon urankan loppuun, sitä nimittäin riittää.Vielä olisi yksi jätesäkillinen vaatteita purkamatta.
Vaatehuoneeseen olisi ihana saada kenkähylly, johon voisin laittaa mun kaikki miljoona paria korkokenkiä ja muita kenkiä.Poikaystävä ei kuitenkaan innostunut ideasta, joten joudun rahoittamaan sen kokonaan itse.


Poikakaveri ei muutenkaan ole hirveen innostunut asunnon sisustamisesta, joten joudun itse keksimään kaiken.
En kyllä usko, että poikakaverista olisikaan hirveesti apua.Eniten ärsyttää se, että se sanoo ettei täällä edes tarttisi sisustaa.Itse kuitekin rakastan sisustamista ja kaikkea pientä ihanaa mitä kotiin voi tuoda, jotta se tuntuisi omalta ja kotoisalta.En ikinä viihtyisi paikassa jossa on vaan huonekalut.Seinillä tulee olla tauluja tai ainakin jonkinlaista eloa.Täytyy siis ottaa itse ohjat omiin käsiini.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Vieraita

Heippa taas pitkän odotuksen jälkeen.
Vanhempani tulivat viime viikonloppuna käymään täällä meillä Oulussa.
Mukana tuli myös meidän Luca, jonka jäljiltä koiran karvaa löytyy vieläkin joka nurkasta.
Kummallista miten mulla oli ehtinyt tulemaan jo niin kamala ikävä kaikkia!
No en nyt tiedä onko se niin kummallista, kun oon aina välittänyt todella paljon perheestäni.
Tuntuu vieläkin niin oudolta asua näin kaukana kaikista, eikä kylässä voi käydä päivittäin.
Oon tosiaan paljon yksin, sillä mun poikaystävällä menee suurin osa ajastaan koululla ja iltaisin kaikenlaisissa illanvietoissa kouluporukan kanssa.
Päivät ihan matelee, enkä keksi mitään tekemistä.Tosiaan en ole saanut töitä, vaikka aktiivisesti olen niitä haeskellut ja samoin on opiskelupaikan laita.
Tuntuu jokseenkin epäreilulta, että poikaystävälläni on niin paljon hauskaa uusien ystävien kanssa kun minä vaan istuskelen kotona.
No, mutta tosiaan vanhempani pyörähtivät täällä vierailulla ja se helpotti mukavasti tuota yksinäisyyden tunnetta.
Esittelin porukoille kotia ja vähän lähimaastoakin kierreltiin koiran kanssa.Lauantaina käytiin shoppailemassa ja mukaan tarttui paljon kaikke hyödyllistä.Saatiin vihdoin raahattua peilikaappi vessaan, kirjahyllykin saatiin viimein ja löytyipä mukaan kaikkea pientä tarpeellista.Tuo kaikkea pientä tarpeellista sisälsi mm.kappaverhon keittiöön, vessaan rullahyllykön, pyykkikorit, muutaman muun korin ja valokuvakehyksiä.
Isäni osti minulle myös pyörän, joka viimein löydettiin läheisestä pyöräkaupasta.Nyt taittuu matkat helpommin.
Oli kätevää kun auto oli käytössä eikä tarvinnut esim. kirjahyllyn(100e) takia ottaa kotiinkuljetusta(35e).
Iskä auttoi poikaystävääni kiinnittämään lamppuja ja saivat peilikaapin seinään.Pelkäsin jo hetken, että poikaystäväni joutuu yksin sen laittamaan ilman minkäänlaista taitoa tai kokemusta.
Nyt se on kuitenkin suorassa ja paikallaan.
Meillä oli lauantaina myös ensimmäinen saunavuoro ja päästiin äidin ja siskojen kanssa saunomaan ja uimaan uima-altaaseen.Viikonloppu oli paras pitkään aikaan!
Seuraavaa vierailua innolla odottaessa.







Meidän kodin sisustus on edistynyt hurjasti.En vaan ole ehtinyt kuvia laitella tänne ja nyt olenkin miettinyt etten heti paljasta koko kokonaisuutta vaan annan palasia sieltä täältä vaikka kotimme on jo hyvin kalustettu.
Saatte aloittaa ihan alusta, eli laitan vanhimpia ostoksia ensin ja muita touhuiluja aikajärjestyksessä.

Seuraavassa postauksessa täydellistä mattoa metsästämässä!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Valoilmiöitä

Meidän parvekkeelta on ollut muutamana iltana ihanat näkymät!
Perjantai

                                                           
                                                                              Eilen